Tarina kuusesta
Kuusi oli kasvanut jo monta vuotta metsässä. Hän oli ylpeä pitkistä neulasistaan ja tuuheasta latvastaan. Hän oli ystävällinen ja avulias kaikille metsän asukkaille. Hän antoi oraville ja linnuille suojaa oksillaan, hän jakoi vettä ja ravinteita juurillaan, ja hän puhalsi raikasta happea ilmaan. Mutta viime aikoina kuusi oli alkanut tuntea olonsa huonoksi. Hän oli janoissaan ja väsynyt. Hänen neulasensa olivat kuivia ja kellastuneita. Hän näki, että muutkin kuuset kärsivät samasta vaivasta. Hän kuuli, että syy oli ilmastonmuutos. “Ilmastonmuutos?” Kuusi kysyi yhdeltä vanhalta kuuselta, joka kasvoi hänen vieressään.”Niin, ilmastonmuutos”, vanha kuusi vastasi. “Se tarkoittaa, että ihmisten toiminta on saanut maapallon lämpenemään liikaa. Se vaikuttaa kaikkeen: sateisiin, tuuliin, lämpötiloihin, vuodenaikoihin…” “Mutta miten se vaikuttaa meihin?” kuusi kysyi. “Meihin se vaikuttaa monella tavalla”, vanha kuusi sanoi. “Esimerkiksi kesät ovat kuivempia ja kuumempia kuin ennen. Meillä ei ole tarpeeksi vettä juoda. Ja talvet ovat leudompia ja lyhyempiä. Meillä ei ole tarpeeksi lunta suojata juuriamme pakkaselta.” “Entä mitä me voimme tehdä?” kuusi kysyi. “Me voimme yrittää sopeutua muutokseen”, vanha kuusi sanoi. “Me voimme säästää vettä ja ravinteita, me voimme kasvattaa syvempiä juuria, me voimme kestää tuholaisia ja tauteja…” “Mutta riittääkö se?” kuusi kysyi. “En tiedä”, vanha kuusi sanoi. “Se riippuu siitä, mitä ihmiset tekevät. Heidän pitäisi vähentää päästöjään ja suojella luontoa.” Kuusi huokaisi syvään. Hän toivoi, että ihmiset kuuntelisivat vanhan kuusen neuvoja. Hän toivoi, että ilmastonmuutos pysähtyisi. Hän toivoi, että hän voisi olla taas terve ja onnellinen.
Eräänä päivänä kuusi kuuli outoa ääntä metsässä. Hän käänsi latvaansa ja näki, että ääni tuli pienestä ihmislapsesta, joka käveli polkua pitkin. Ihmislapsi oli pukeutunut valkoiseen takkiin ja tummiin housuihin. Hänellä oli kädessään kori, jossa oli eväitä. Kuusi oli utelias. Hän ei ollut nähnyt ihmislapsia kovin usein. Hän tiesi, että ihmiset olivat vastuussa ilmastonmuutoksesta, mutta hän ei ymmärtänyt, miksi he tekivät niin. Hän halusi kysyä ihmislapselta, mutta hän ei tiennyt, miten puhua hänelle. Silloin hän sai idean. Hän muisti, että hän oli kuullut linnuilta, että ihmislapsilla oli oma kieli, jota he kutsuivat suomeksi. Hän muisti myös, että linnut osasivat matkia ihmisten ääniä. Hän päätti yrittää samaa. Hän alkoi sanoa hiljaa: “Hei… hei… hei…” Ihmislapsi kuuli hänen äänensä ja pysähtyi. Hän katsoi ympärilleen ja näki kuusen. “Hei”, ihmislapsi sanoi. “Oletko sinä se, joka puhuu minulle?” Kuusi nyökkäsi oksillaan. “Vau”, ihmislapsi sanoi. “En ole koskaan puhunut puulle ennen. Mikä sinun nimesi on?” “Kuusi”, kuusi sanoi. “Kuusi”, ihmislapsi toisti. “Minun nimeni on Lumi. Olen kahdeksanvuotias tyttö.” “Lumi… Lumi… Lumi”, kuusi sanoi. “Niin, Lumi”, Lumi sanoi. “Se tarkoittaa sitä valkoista peitettä, joka tulee talvella.” “Talvi… talvi… talvi”, kuusi sanoi. “Niin, talvi”, Lumi sanoi. “Pidätkö sinä talvesta?” Kuusi mietti hetken. Sitten hän sanoi: “Pidin… pidin… pidin.” “Pidit?” Lumi kysyi. “Miksi et pidä enää?” Kuusi huokaisi syvään ja kertoi Lumille ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten se vaikutti häneen ja muihin kuusiin. Lumi kuunteli häntä tarkkaavaisesti ja surullisesti. Hän ei ollut tiennyt, että ilmastonmuutos oli niin vakava asia. “Se on kamalaa”, Lumi sanoi. “Minä olen pahoillani sinun puolestasi.” “Kiitos… kiitos… kiitos”, kuusi sanoi. “Eikö ole mitään, mitä voisin tehdä auttaakseni sinua?” Lumi kysyi.
Kuusi mietti, mitä Lumi voisi tehdä auttaakseen häntä ja muita kuusia. Hän muisti joskus kuulleensa, että ihmiset voivat torjua ilmastonmuutosta monin tavoin. Hän päätti kertoa Lumille niistä. “Voit… voit… voit tehdä ilmastotekoja”, kuusi sanoi. “Ilmastotekoja?” Lumi kysyi. “Mitä ne ovat?” “Ilmastotekoja ovat sellaiset asiat, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä tai suojelevat luontoa”, kuusi selitti. “Esimerkiksi voit syödä vähemmän lihaa, kierrättää roskat, käyttää julkista liikennettä tai pyörää…” “Niin, olen kuullut noista”, Lumi sanoi. “Mutta miten ne auttavat sinua?” “Ne auttavat minua, koska ne hidastavat ilmaston lämpenemistä”, kuusi sanoi. “Jos ilmasto ei lämpene niin paljon, minulla on paremmat mahdollisuudet selviytyä.” “Ymmärrän”, Lumi sanoi. “Minä haluan auttaa sinua. Minä haluan tehdä ilmastotekoja.” Kuusi hymyili oksillaan. “Kiitos… kiitos… kiitos”, hän sanoi. Lumi alkoi miettiä, mitä ilmastotekoja hän voisi tehdä. Hän päätti aloittaa helpoimmasta. “Minulla on tässä eväskorissa leipää, juustoa ja mehua”, hän sanoi. “Mutta en tarvitse niitä kaikkia. Voinko antaa sinulle osan?” “Toki… toki… toki”, kuusi sanoi. Lumi otti mehupullon korista ja avasi sen. “Tämä mehu on tehty kotimaisista marjoista, jotka ovat kasvaneet
metsissä. Ne eivät ole kuluttaneet paljon energiaa tai vettä kasvaakseen.” “Tämä on yksi ilmastoteko. “Olet… olet… olet fiksu”, kuusi sanoi. Lumi punastui. “Kiitos”, hän sanoi. Lumi joi mehua ja nautti sen raikkaasta mausta. “Aah… aah… aah”, hän sanoi. Kuusi katsoi häntä kiinnostuneena. “Miltä se maistuu?” hän kysyi. “Se maistuu hyvältä”, Lumi sanoi. “Haluatko maistaa?” Lumi kaatoi mehua kuusen juurelle. “Tämä on sinulle”, hän sanoi. “Mehu sisältää vitamiineja ja sokereita, joita sinä tarvitset.”
Lumi ja kuusi jatkoivat ilmastotekojen tekemistä. He kierrättivät, kompostoivat, säästivät energiaa ja vettä, istuttivat puita ja kukkia, levittivät tietoa ilmastonmuutoksesta ja vaikuttivat päättäjiin. He olivat ylpeitä itsestään ja toisistaan. Mutta he huomasivat myös, että heidän tekonsa eivät riittäneet. Ilmasto jatkoi lämpenemistään. Sateet vähenivät, tuulet voimistuivat, lämpötilat nousivat, vuodenajat sekoittuivat. Metsä alkoi kärsiä yhä enemmän. Kuusi tunsi, kuinka hänen kuntonsa heikkeni päivä päivältä. Hän oli jatkuvasti janoissaan ja nälkäisenä. Hän oli altis tuholaisille ja taudeille, jotka söivät hänen neulasiaan ja runkoaan. Hän oli peloissaan tulipaloista, jotka saattoivat syttyä milloin tahansa. Lumi näki, kuinka kuusi kärsi. Hän oli surullinen ja vihainen. Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmiset eivät tehneet enemmän ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Hän ei halunnut menettää ystäväänsä. “Kuusi”, Lumi sanoi eräänä päivänä. “Minulla on sinulle jotain.” Lumi otti koristaan pienen laatikon, jossa oli kultainen nauha. “Tämä on sinulle”, hän sanoi. “Se on lahja.” Kuusi katsoi laatikkoa ihmeissään. “Lahja…”, hän sanoi. “Niin, lahja”, Lumi sanoi. “Avaa se.” Kuusi tarttui nauhaan oksallaan ja veti sen auki. Hän avasi laatikon ja näki, että siellä oli pieni hopeinen kaulakoru, jossa oli kuusen muotoinen riipus. “Se on kuusenkoru”, Lumi sanoi. “Se on tehty kierrätetystä hopeasta. Se on merkki siitä, että olet minun ystäväni.” Kuusi tunsi, kuinka hänen sydämensä lämpeni. “Kiitos… “, hän sanoi. “Ole hyvä”, Lumi sanoi. “Voinko laittaa sen sinulle kaulaan?” “Toki…”, kuusi sanoi. Lumi pujotti kaulakorun kuusen rungon ympärille ja solmi sen kiinni. “Nyt se on sinun”, hän sanoi. “Se on muisto minusta.” Kuusi katsoi kaulakoruaan ja hymyili oksillaan. “Se on kaunis… kaunis… kaunis”, hän sanoi. Lumi hymyili takaisin. “Sinä olet kaunis”, hän sanoi.
Kysymyksiä ja tehtäviä aiheeseen liittyen.